OMAD:sta voi kohtuu hyvin mielin lipsahtaa IF:n puolelle, kunhan pitää syönti-ikkunan enintään kahdeksassa tunnissa ja saat silti lähes vastaavan tehon. Kaloreita pitää toki laskea. Itse löysään kuria todennäköisesti ensi viikolla, kun saavutan nykyisen tavoitepainon.
Minulla on OMAD:n lisänä ketogeeninen ruokavalio, mikä myös pitää insuliinipiikit kurissa (rasvan polttoa ei tapahdu korkeiden insuliiniarvoja aikana).
28 Jun 18 by member: mikapeltokorpi
|
Mä laskin tosi tarkkaan kalorit noin vuoden ajan. Ylläpitoa mulla on ollut jo alkuvuodesta asti, syön vhh. Toukokuussa lopetin laskemisen ja punnitsemisen ja aloin syödä vhh-pätkäpaastolla 16:8. Nyt 10 päivää takana vhh-OMADia, erittäin runsailla syömisillä 😆. Tarkoitus vähän rajata annoskokoa ja jatkaa ainakin jonkin aikaa yhdellä aterialla päivässä.
28 Jun 18 by member: J0hQ
|
itse laskin ja merkkadin kaloreita tarkasti joka päivä tammikuusta johonkin toukokuun puoliväliin ja se oli ehdoton juttu mun laihdutuksen onnistumiselle. nyt olen about kuukauden verran mennyt fiiliksen mukaan ja laskenut kalorit vain päässä. paino ei ole noussut tällä tyylillä, vähän jopa laskenut. nyt olen taas pari päivää merkannut kaloreita että saisin viimeiset sadat grammat veks välitavoitteen saavuttamiseks. musta on hyvä välil herätä kokeilemaan miten se syöminen sujuu ilman laskureita. itsellä ainakin näyttää toi ylläpito onnistuvan kivasti ilman merkkailua.
28 Jun 18 by member: karkkikarkki
|
Mä olen lakannut laskemasta ja merkkaamasta viimeksi viime kesänä, ja tässä sitä taas ollaan 🙄 Talvella en edes uskaltanut vaa'alle. Mulle merkkaaminen auttaa kontrollissa, koska hävettää liikaa merkata järjetöntä karkkiläjää, mutta oon liian rehellinen että voisin syödä merkkaamatta 😁 Tavoitteena on kuitenkin opetella syömään laskematta ja kirjaamatta, ja toivon että tällä kertaa onnistun. Motivaatio on ainakin korkeella, koska painonpudotuksen aloittaminen uudelleen ottaa kerta kerralta enemmän päähän.
28 Jun 18 by member: kaurapelto
|
Mä olen periaatteessa saavuttanut tavoitepainon ja olen välillä ollut merkkailematta. Vähän tuntuu siltä että kun en merkitse ruokia ruokapäiväkirjaan niin tulee syötyä liian vähän eli alitajuisesti laihdutan ja se kostautuu lopulta yli tarpeen syömisenä.
Olen ajatellut strategiaksi että merkitsisin vain iltaruuat/iltapalat koska ilta on mulla kriittisin..Ja ehkä juuri myös ne mättöpäivät pitäisi merkitä.
Muuten syön mahdollisimman paljon kasviksia ja esim ateriat suunnittelen mahdollisimman matalakalorisiksi - uskon ja toivon 😌 että jos pysyn tällä ruokavaliolla ja saan pakotettua itseni vaakaan esim viikoittain niin ylläpitokin onnistuu.
28 Jun 18 by member: Pottu72
|
... ylläpitokin onnistuu merkkailematta.
28 Jun 18 by member: Pottu72
|
Omalla kohdalla yllläpito onnistuu hyvin fiiliksellä, laihdutus ei. Laihdutus on aina onnistunut hyvin juurikin tarkkailemalla / kirjaamalla syömisiä.
Tutkimusten mukaan rasva ei pala sen tehokkaammin ketodieeteillä kuin muillakaan (mahdollisesti jopa huonommin). Myöskään IF tyyliset dieetit eivät toimi sen paremmin kuin normaalitkaan vaan lopulta kyse on aina kalorien rajoituksesta. Valitse siis mieluisin dieettitapa ja laske kalorit ainakin joinakin päivänä ja jos paino ei viikkotasolla lähde tippumaan niin reagoi.
28 Jun 18 by member: olsakosk
|
Pitäisi kaloreiden sijaan paremmin kuunnella kehon singnaaleja. söisi silloin kun on nälkä ja lopettaisi,kun on kylläinen. siihen kun pääsisi😚
29 Jun 18 by member: Vaimo17
|
Mulla laihdutus sujui kaloreita laskien, ylläpidossa olen turvautunut siihen vain kun paino on alkanut uudestaan nousta. Kaikille laihduttajille kyllä suosittelen kaloreiden laskemista, vaikka miten tietäisi kaikki ravintoarvot. Fiilispohjaa sitten niihin tilanteisiin, kun ei pääse punnitsemaan syömisiään.
29 Jun 18 by member: nagikata
|
Intermittent fasting, mikä jako toimii omaan rytmiin. Syön 2-3/krt/päivä. Saa syödä kylläiseksi ja pystyy lonkalta hallitsemaan energiamäärän. Joskus voi repsahtaa ja sitte voi kompensoida syömällä kerran päivässä. Kun ei ole sosiaalisia paineita, niin niinä päivinä voi vedättää paaston niin pitkälle ku pystyy.
29 Jun 18 by member: Temeza
|
IF aina omaan tahtiin, siltä mikä tuntuu hyvältä. Maksimiväliä päivän ensimmäisen ja viimeisen aterian välillä Max 8 h, mutta voi aloittaa 12 h:stakin. Tarkkaan ottaen 3 ateriaa päivässä ei ole IF, mutta sillä, eli napostelun poistolla, on hyvä aloittaa.
29 Jun 18 by member: mikapeltokorpi
|
Vaikka 10 ateriaa päivässä on if, jos ne syö ikkunan sisällä;) Oma ikkuna yleensä klo. 13-19. If tarjoaa hyvät mahdollisuudet mässätä. Pari tiukempaa päivää ja sitte joku kunnon mättöiltapäivä. Lisäksi lihastreeni 6-8/80% toistoalueella. Kannattaa lukea Michael Mathewsin Bigger, Leaner, Stronger, tai Thinner, Leaner, Stronger. Ainakin omalla kohdalla kaikki hölmöilyt ketoosien, south beatchien yms. dieettien. kanssa loppui. Ja ekaa kertaa alkoi kropan muokkauksen tulokset näkyä ja pysyä. Ko. kirjat saa Amazonista n. 20€. Googlaamalla Mathewsin löytää myös ilmaiseksi vaikka mitä.
29 Jun 18 by member: Temeza
|
Mikä tahansa kuuriajattelu syömisen kanssa on melkein tuomittu epäonnistumaan. Itse ketoilen/syön vhh luultavasti loppuikäni, joten sen hölmöilyksi kutsuminen vähän särähtää. Mättö- ja paastopäivät, treenaaminen jne eivät myöskään ole kaikille olennaisia (itseeni siis viitaten), tärkeämpää oppia syömään painoa ylläpitäen, samalla elämästä ja ruuasta nauttien. Jos pyrkii muuhun, tietysti pitää syödä tarkemmin ja harkitummin.
29 Jun 18 by member: J0hQ
|
Oon syöny fiiliksen mukaan vuosikausia ja pysyny aina tarkasti kilolleen samassa painossa. Nyt haluan kuitenkin kiristellä kropan tosi tiukkaan kuntoon, joten syön vieläkin vähän fiiliksen mukaan, mutta merkkaan kaikki syömiset ylös, jotta saan selville, millaisella syömisellä kroppa lähtee oikeasti kiristymään. Esim. oon nyt kahtena peräkkäisenä päivänä syöny 2000 ja 3000 kcal ja paino tipahti yhteensä 1,6 kg.
29 Jun 18 by member: usk@
|