Hei,
Olen vuonna -93 syntynyt nuori mies. 2016 tajuntaani iski että nyt täytyy tehdä jotain kun happi ei kulje eikä mitään jaksa tehdä. Yritin hieman katsoa että mitä suuhuni laitan mutta eihän siitä mitään tullut, päin vastoin painoni alkoi vain nousta. Puolisoni innostui noihin aikoihin kokeilla erilaista vähähiilihydraattisempaa ruokavaliota. Innostuin kanssa asiasta ja päätin että, NO NYT! Niimpä paino alkoi pudota ja liikunta ajan mittaa lisääntyä. Myöhemmin selvis että 1+1=ahmimishäiriö. Diagnoosia ei ollut mutta itse olen tullut siihen tulokseen että sellaisesta olen todennäköisesti kärsinyt. Ravintoarvojen laskemiseen en ole tätä sovellusta käyttänyt vaan enemmänkin painolukemien kirjaamiseen ja muiden käyttäjien projektien lukemiseen (ovat olleet hyvin motivoivia). Itselläni parhaiten toimii ruokien punnitseminen, ei laskeminen. Nykyisellään olen palannut normaalimpaan ruokavalioon mutta VHH oli se potku jonka tarvitsin syömisen uudelleen opetteluun. Tavoitteen saavutettuani aion jatkaa painon kirjaamista (ainakin toistaiseksi) ylläpitääkseni tavoitepainoani.
|