Ihmismieli on hassu, kun välillä sitä sokaistuu omalle muutokselle ihan täysin ja tuntuu että näyttää oikeastaan ihan samalta kun ennenkin. Vaatekaupoissa sitten aina yllättyy kun sopivaksi kuvitellun koon vaatteet saattaa roikkua päällä ja puntarilla ollaan lähempänä normaalipainoa kuin koskaan aiemmin aikuisiässä. Kuvaparin vasemmalla puolella on kuva kesältä 2022, lomareissu jonka jälkeen otin elämäntapamuutoksen tosissani, oikealla taas kuva muutaman päivän takaa. Painossa eroa n. 60 kg. Paljon voi näköjään tapahtua parissa vuodessa (ja näköjään tyyli voi muuttua hillitympään suuntaan 🤣). Muistan että vasemman kuvan paita oli tuolloin tiukka makkarankuori ja viime marraskuussa kaappeja läpikäydessä sain laittaa sen eteenpäin kun sisään olisi mahtunut pari kappaletta meikäläisiä nykykoossa. 😅 Toki tavoitteeseen on vielä hiukann matkaa, mutta sitä kohti 🤩 Tsemppiä kaikille omiin tavoitteisiin!
|
1204 kcal
|
Fat: 54.23g | Prot: 37.90g | Carbs: 131.55g.
Lunch: Pirkka Kikherneet Suolaliemessä, Pinaatti, Sienet, Pirkka Isot Valkoiset Pavut Suolaliemessä, Pirkka Suomalainen Kirsikkatomaatti, Barilla Penne Rigate, Pirkka Laktoositon Kuohukerma, Rainbow Oliiviöljy, Kesäkurpitsa, Sipulit, Valkosipuli. Dinner: Pirkka Kikherneet Suolaliemessä, Pirkka Pakastepinaatti, Sienet, Pirkka Isot Valkoiset Pavut Suolaliemessä, Pirkka Suomalainen Kirsikkatomaatti, Barilla Penne Rigate, Pirkka Laktoositon Kuohukerma, Rainbow Oliiviöljy, Kesäkurpitsa, Sipulit, Valkosipuli. Snacks/Other: Elovena Korvapuusti Pehmeä Kaurapatukka, Pirkka Tumma Suklaakonvehti. more...
|
|
1 to 20 of 30
Comments
Ihan mieletön muutos, paljon onnea saavutuksesta🤩👍
21 Mar 24 by member: Kuikkis
|
Huikeaa! Erinomaista tekemistä! 🤩
21 Mar 24 by member: Jaffa68
|
21 Mar 24 by member: Suskari
|
Olet tehnyt itsellesi mahtavan muutoksen. Varmasti jaksamisessa myös huima ero
21 Mar 24 by member: Fanni2013
|
21 Mar 24 by member: annu.kuusela
|
21 Mar 24 by member: Feesku
|
21 Mar 24 by member: MansenMia
|
21 Mar 24 by member: Reino Tapperin
|
Onnittelut! 🤩 Oot tehnyt ison työn tavoitteesi eteen😊
21 Mar 24 by member: seaella
|
21 Mar 24 by member: Masuto69
|
Aivan mahtava muutos 🤩 Valtavan työn olet tehnyt elämäntapamuutoksen eteen ja selvästi pystynyt pitämään päätöksestä kiinni 👍👍😊
21 Mar 24 by member: MiMöMu
|
21 Mar 24 by member: Wilitheman
|
Voi miten hyvältä näyttää!
Tuntuu varmasti vielä paremmalta!
Onnea!
21 Mar 24 by member: Heidi Kkoo
|
Aivan upea muutos 😍 ja näiden kuvaparien näkeminen tsemppaa perässä tulijoita! Muistuttaa mitä polun päässä on vaikka siihen se pari vuotta meniskin! Onneksi olkoon!!
21 Mar 24 by member: Ananas73
|
22 Mar 24 by member: Kipa70
|
Kiitos kaikille ihanista kommenteista 🥰
22 Mar 24 by member: mangomadness92
|
22 Mar 24 by member: sannimalle
|
22 Mar 24 by member: ElviraSparre
|
Wau, toivottavasti sait läheisiltä kukkakimpun ja kylpyläloman. Mieletön saavutus
22 Mar 24 by member: Mika_Fin
|
22 Mar 24 by member: Little dear
|
|
|
|
|
Submit a Comment
You must sign in to submit a comment. Click here to sign in.
|
|
|
mangomadness92's Weight History
|