Sewian's Journal, 20 Sep 18

Oliko jossain se sellanen anonyymit ruokaholistit ryhmä 😅 

Minusta olisi älyttömän kiehtovaa päästä teidän pään sisään jotka ahdistuessaan alkaa mättää safkaa naamaan. Minun järkivähäni ei suostu tajuamaan miten se on mahdollista mutta koska se on tosiasia ja teille todella vaikeaa, se kiehtoo. En tarkoita siis pahalla. Olen vaan kiinnostunut syömisen mekanismeista. 

Mulla oli että mä turrutin sitä pahaa oloa sillä että söin niin paljon että siitä tuli pahaolo. sitten fokus siirtyi henkisestä pahoinvoinnista fyysiseen. Oli helpompi käsitellä sitä fyysistä oloa kuin henkistä. Konkreettisesti heräsin siihen kun oli kiivas keskustelu miehen kanssa periaatteessa ihan turhan päiväisestä asiasta. Juhlista oli jäänyt kasa karkkia kaappiin, jota käännyin tuolillani ympäri, avasin kaapin ja rupesin mättämään karkkia suuhuni ihan siis kaksin käsin. Mieskin sit kysy että siis mitä sää teet. 😁🙈 Sillon ei kyllä naurattanut. Siitä se sit lähti. Kysyin itseltäni, että miksi mä nyt syön? Jos sulla on nälkä, syö ruokaa. Miksi sulla on nälkä? yleensä en syönyt riittävästi aamuisin/päivisin ja sit illalla söin koko ajan. Jos ei ole nälkä niin miksi sitten? ai vituttaa? väsyttää? itkettää? ahdistaa? no auttaako jos nyt syöt konvehtirasian? ei. mitä voit tehdä että olo paranee? puhua? lähteä ulos? itkeä? nukkua? jne. vuosi siinä meni, mutta nykyään koen olevani irti tunnesyömisestä ja napostelusta. rankkoja juttuja, jotka on usein opittuja tapoja myös. 

Olisko empaattisille ihmisille tavallisempaa tuo tunnesyöminen 🤔? 

Kai siinä on jotain samaa, että jotkut narauttaa korkin, kun vatuttaa. Itse en ole ikinä tajunnut miksi juoda murheeseen tai harmitukseen, mutta lohtusyöminen on tutumpaa. Se on se ”hyvä ruoka, parempi mieli”. Ja siksi olin ylipainoinen enkä alkoholiongelmainen. 😆 

Kamppailen saman asian kanssa ja olisi myös itse kiva päästä oman pään sisälle että mikä tekee sen että kun tuntuu että on stressi koko hallinta karkaa käsistä. Analysoin tätä useasti ja en ole löytänyt vastausta. 

Mä oon alkanut ajatella että se on opittu tapa syödä stressiin ja että siitä voi myös oppia pois.  

Mulle se itsensä täyteen ahtaminen tuo jotain mielihyvää. Musta johq hyvin viittasi alkoholismiin tätä syömistä. Sekä alkoholi (puhun nyt yhdestä annoksesta) kuin ruokakin tuo mulle fyysisen hyvänolon tunteen, ja sellasen rennon väsymyksen olon. Tänään myös pohdiskelin asiaa siltäkin kantilta, että mun isoisä on kuollut alkoholismiin. Ja alttius riippuvuuksien kehittämiseen kulkee geeneissä eli onko perintötekijöillä jotain tekemistä tän mun mässyttämisen kanssa. (Eli huono ratkaisu henkiseen pahaan oloon) Mutta eniten uskon, että mulle parhain apu olisi psykologi tai vastaava, joka antais mulle terveellisemmät tavat selvitä ahdistuksen tunteesta. 

Tsemppiä kovin. :)  

Kuulostaa hyvältä ajatukselta, että hakisit keinoja ahdistuksen käsittelemiseen ammattilaiselta, toivottavasti saat avun siitä. 😊 Muista, että joskus saattaa joutua kokeilemaan eri psykologeja, et löytyy se oikea ihminen, joka osaa auttaa tarvitsemallasi tavalla. Tietysti voi yrittää parhaansa mukaan ilmaista sen, mitä hakee, mutta tiedän sen, että ikäviäkin psykologeja on olemassa. Siitä vain ei kuitenkaan kannata lannistua!  

selasin päiväkirjaasi. sulla on rankka työ. sulla on harteillasi (ainakin osa) perheen ruokahuoltoa. oot ottanut vastuullesi myös jälkikasvun ravitsemustottumukset. sun oman hyvinvointisi opetteluun jäänee pikkuinen tila tai nurkka tosta paletista, jos jää. voin hyvin kuvitella, miten makean tuuppaaminen auttaa oloa, vankka kokemus 😀. jos sulla on mahdollista ottaa muutaman kerran psykologiaika ja näin raivata tilaa ihan omalle ajalle ja ajatuksille, suosittelen lämpimästi. paljon tsemppiä!